Seuratalon historiaa

Seuraavan historiikin on koonnut 

Pertti Nieminen ja Katri Siukola Länsi-Teiskon kesälehteen vuonna 2010:


Länsi-Teiskon Seuratalo Osakeyhtiö perustettiin 1929. Osakkaina oli L-T:n Maamiesseura ja L-T:n Suojeluskunta sekä yksityishenkilöitä. Ensimmäiset kokoukset seuratalon rakentamishankkeen johdosta pidettiin vuoden 1928 lopulla. Piirustukset päätettiin tilata rakennusmestari Männistöltä Maanviljelysseurasta.

Kevättalvella 1929 järjestettiin puunkeräystalkoot. Epävirallinen tavoite oli muistitiedon mukaan saada metri tukkipuuta metsähehtaaria kohden. Puutavarayhtiö Rosenlew antoi merkittävän määrän tukkeja. Jossain seuratalon seinähirressä saattaa vielä nähdä vinoristin, joka oli yhtiön uittomerkki.

Rakennustyö lähti ripeästi käyntiin, kun tarjouskilpailun voittanut Kauppilan työryhmä pääsi keväällä työhön. Pöytäkirjamerkintöjen mukaan jo kesäkuussa tiedettiin, että vähäinen määrä tukkeja puuttui. Kustaa Vesa valittiin hankkimaan ne. Hän oli muutenkin päävastuussa käytännön asioiden hoidosta.

Seuratalo valmistui syksyyn mennessä ja vihkiäisjuhlallisuuksia suunniteltiin pidettäväksi. Kuru-laivan haaksirikko kosketti paikkakuntaa niin voimakkaasti, että mahdollisesti siitä johtuen juhla peruuntui tai siirtyi. Aivan varmaa tietoa ei ole. Pöytäkirjojen mukaan juhlavalmisteluja jatkettiin haaksirikon jälkeenkin. Tapahtuma oli tarkoitus muuttaa vakavahenkiseksi.

Talon omistus siirtyi vuonna 1951 Seuratalo Osakeyhtiöltä L-T:n Maamiesseuralle ja 1945 perustetulle urheiluseura L-T:n Visalle. Suojeluskunnat oli lakkautettu ja muutkin osakkaat halusivat luopua omistuksistaan.

Rakennuksen ylläpitokustannuksista voisi mainita muutamia suurempia. Sähkö talolle vedettiin 1949. Tiilikatto pantiin pärekaton päälle 1953, kuten siihen aikaan oli tapana. Varojen keräämiseksi järjestettiin isot arpajaiset, joissa pääpalkintona oli moottoripyörä. Muutama vuosi myöhemmin laitettiin välikatolle sahanpurua eristeeksi

Vuonna 1985 saatiin opetusministeriöltä avustusta, jolla taloa kunnostettiin museoviraston määräyksiä noudattaen. Ulkoportaita ei saanut kokonaan uusia ja niin ne vain kunnostettiin. Osa ikkunoista uusittiin ja asennettiin sähkölämmitys. Ulkomaalaus tehtiin punamullalla. Myöhemmin keittiötä on kunnostettu, ravintolahuoneen tiski uusittu ja lattioita maalattu. 

Vesikatto uusittiin 1998. Silloin tiili vaihtui peltiin. Sen jälkeen on tehty talon ulkomaalaus, turvallisemmat ulkoportaat, korotettu yläkerran parvekkeen kaidetta määräysten mukaiseksi, vedetty vesijohto rukoushuoneelta, rakennettu wc naulakkotilaan ja asennettu lämminvesivaraaja. Talon vuokraaminen erilaisiin juhliin ja tilaisuuksiin on helpompaa nykyajan mukavuuksin.

Seuratalo on nähnyt monenlaista toimintaa vuosien varrella. Suojeluskunta järjesti harjoituksia ja kilpailuja, joista on monia kunniakirjoja nähtävillä talon seinillä. Yläkerrassa oli suojeluskunnan toimisto. Muutama vuosi sitten kunnostettiin sieltä peräisin olevat kaappi, pöytä ja tuolit. Urheiluperinnettä on jatkanut Urheiluseura Visa, tosin viime vuosina toiminta on painottunut lasten liikuntaan.

Sotien jälkeen yläkerrassa oli myös vuokralaisia. Kattoikkunan paikka on nähtävissä parven sisäkatossa. Lukuvuoden 1955-56 Länsi-Teiskon kansakoulu oli melkein kokonaan remontissa ja koulua käytiin Seuratalon salissa. Talvi oli kylmä ja lapset istuivat takit päällä ja käsineet käsissä. Välillä mustekin jäätyi pulloissa

Seuratalolla on ollut alusta asti ohjelmallisia iltamia. Alkuvuosina niitä oli hyvin tiheäänkin, myös talvella, sittemmin kerran kesässä. Oman kylän harrastajanäyttelijät ovat esittäneet niissä näytelmiä. Elokuva- ja teatteriesityksiäoli 1950- ja 60-luvuilla, kun tunnetut näyttelijät kiersivät kesäisin maakunnissa. Elokuvaprojektorin luukku on vieläkin ravintolan seinässä. Levytansseja järjestettiin säännöllisesti kesäkeskiviikkoisin. Osallistujia oli ehkä vain kymmenen, mutta jatkuvuutta se ei estänyt. Loppuaikoina käytössä oli Visan juke-boks. SPR:n nuoret järjestivät diskoja, joissa soitti oma bändi. Lastenjuhlissa nuoret esittivät näytelmiä, joista osa oli itse kirjoitettuja.

Kun Länsi-Teiskon koulu lopetettii, kasvoi Seuratalon merkitys kokoontumispaikkana. Yhdistysten kokoukset, jotka aikaisemmin pidettiin koululla, ovat siirtyneet Seuratalolle, samoin suurin osa kylän tapahtumista. Uusimpia näistä ovat kesä- ja joulumyymälät, jotka tänä vuonna järjestetään 8. tai 9. kerran.

Seuratalolla on joistakin muutoksista huolimatta säilynyt hyvin alkuperäinen henki. Poikkeuksetta kävijät ihastelevat hirsiseiniä ja rakennuksen sopusuhtaisuutta. Vaikka esimerkiksi näyttämö on nykyisen käytön kannalta epäkäytännöllinen, ei sitä ole haluttu poistaa, koska se kuuluu oleellisena osanatalon alkuperäiseen tarkoitukseen ja luonteeseen.

Länsi-Teiskon seuratalo on elävää historiaa. Vanhat seinät ovat puitteina tämän päivän ihmisille. Ne tarjoavat paikan yhteisiin kokemuksiin, yhteisiin muistoihin.